tiistai 27. kesäkuuta 2017

Hiiripöllövuosi 2017

Myyräkannat romahtivat Lapissa lopulta menneen talven aikana. Poikkeuksellisesti ne pysyttelivät korkealla kaksi vuotta 2015-2016 mahdollistaen hiiripöllöjen runsaat pesinnät ja isot poikueet.
Koko alkuvuoden 2017 laji oli erittäin näkyvä kylillä ja teiden varsilla , kun nälkäiset linnut vaanivat viimeisiä myyriä. Hyvässä myyrätilanteessa saalistus onnistuu metsissä,  jolloin pöllö ei ole niin helposti havaittavissa.

Pöllörengastuksia

Nälkäisiä pöllöjä oli helppo pyydystää rengastettavaksi tekomyyrän avulla. Tosin alussa pyynti onnistui vain joka toisella yrittämällä, loppukeväällä jo varmemmin. Rengastin 24 aikuista hiiripöllöä Kittilässä ja Kolarissa. Talvi ja pyyntikausi jatkuivat aina toukokuun alkuun asti. Enimmäkseen saaliiksi tuli vanhoja koiraita. Myös muutama naaras ja kesän 2016 poikanen oli jäänyt maisemiin. Nuoret linnut oli helppo pyytää, mutta osa vanhoista pöllöistä oppi heti väistämään verkkoa.
Yhtään ennestään merkittyä pöllöä ei löytynyt, vaikka alueella olen rengastanut lähes 400 hiiripöllöä kuluvalla vuosikymmenellä.

Omia kontrolleja

Usein näytti siltä, että sama pöllö istuu saman kuusen latvassa tähystämässä koko talven. Usein varmaan näin on, koska siltä näyttää. Kokeilin Kallon kyläkaupan kohdalla pyytää "samaa" pöllöä uudestaan kahden kuukauden kuluttua. Se olikin renkaaton eri yksilö, vanha koiras. Edellinen hiiripöllö oli kevään 2016 poikanen.  Huhtikuun lopussa sitten otin saman koiraslinnun kiinni pöntöltä 2 km lännempää. Pesäpaikalle paluu ei kuitenkaan johtanut pesintään tänä vuonna.

Kittilän Kaukosen sillalla ohitin maaliskuussa hiiripöllön, koska olin sen rengastanut jo viikkoa aikaisemmin. Tai näin luulin. Kahden kilometrin päässä Rovaniemen suuntaan istui toinen pöllö, jonka pyydystin. Se olikin renkaallinen, sama jonka piti istua sillanpielessä!

Opetus: hiiripöllö voi vaihtua nopeastikin, vaikka puunlatva on sama.  Tämä pätee sitä varmemmin, mitä yleisempi laji on alueella.



Nälkäkuolema

Vanhat reviireilleen jääneet hiiripöllöt ilmeisesti enimmäkseen onnistuivat pysyttelemään hengissä kesään saakka. Ainakin niitä näkyi hyvin vielä toukokuussa. Keväällä 2016 syntyneet nuorukaiset tekivät virhearvion jäädessään syntyvään myyrätyhjiöön. Tosin koko ikäluokasta vahva enemmistö lienee vaeltanut tarpeeksi kauas, paremmille ruokamaille.

Hiiripöllön maastopoikasen HH 06799 rengastin Rovaniemellä Välijoentien varressa 19.5.2016. Markku Pernu pyydysti sen Salmenvaarassa 9.2.2017, matkaa tuli 45 kilometriä rengastuspaikalta koilliseen. Pöllö löytyi vielä uudestaan 8.5.2017 parin kilometrin päästä Norvajärven rannasta kuolleena.
Tuttu geologi lähetti toukokuussa kuvan kuolleesta hiiripöllöstä. Oli löytänyt niitä kahdesta eri paikasta. Melko varmasti kuolinsyynä on ollut nälkiintyminen.

Pesintä

Hiiripöllö pesii Lapissa huonoimpinakin vuosina. Näin on tullut joskus todettua. Nyt teki tiukkaa vahvistaa sääntöä.  Ainoa pesintä  oli pöntössäni Kittilän Kaukosen Isovaarassa. Pesässä oli neljä poikasta ja yksi kuoriutumatta jäänyt muna 7.6.2017.  Pesintä oli myöhäinen, kuten huonoina vuosina aina. Pesän naaras oli myös ennestään renkaaton.
Reviiriä pitäviä koiraita näkyi vanhoilla pesäpaikoilla runsaasti, mutta en koko keväänä kuullut soidinääntä kertaakaan!  Hiiripöllöt eivät siis edes yrittäneet pesiä.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti