torstai 18. toukokuuta 2017

Muuttohaukasta rengaslöytöjä 2016-2017

Valitettavan runsaasti ja kiihtyvällä tahdilla tulee palautetta muuttohaukkojen renkaista. Surullista on se, että linnut löytyvät lähes aina kuolleina. Lajin leviämistä Etelä-Suomeen saadaan vielä odottaa. Löytöjen määrä toki peilautuu rengastettujen muuttohaukkojeni kertymään, 500 täyttyy tällä kaudella.
Osa kontrolleista tulee onneksi myös eläviltä haukoilta ulkomailla luetuista värirenkaista.


Haukalla on pelkkä alumiinirengas oikeassa nilkassa.

 Emojen renkaita olen yrittänyt kuvata itsekin pesillä. Toistaiseksi taito ja tekninen kalusto ei ole riittänyt onnistumisiin. Tosin vain yksi värirengas on löytynyt kuvattavaksi, mikä on hämmästyttävän vähän. Pelkillä alumiinirenkailla merkattuja emoja on näkynyt muutamia. Iso osa kannasta on edelleen renkaattomia, mikä kertoo lajin suuresta liikkuvuudesta levinneisyysalueen sisällä.  

Tarkkana väreissä!

Värirenkaiden luku ei ole helppoa. Kirjain- tai numerotunnuksen näkeminen ei riitä, pitää tunnistaa myös melko pieniä renkaiden värieroja. Olen merkinnyt poikasia samoilla numeroilla useana vuonna, vain renkaan väri on vaihtunut.
Värirengasprojekti on nyt loppunut. Se kesti 10 pesimäkautta, vuodet 2007-2016. Renkaita haukoilla voi silti nähdä vielä pitkään, jopa 15 vuotta, haukan maksimi-eliniän.


Tämän 83-numeroisen rengastin v.2012. Väri on lila.

Juha Lohelan Ranualla v.2015 pesällä kuvaamalla haukalla on numero 83. Väri on sininen.
Rengastettu v.2008 poikasena Muoniossa.


Löydöt vuosina 2016-2017

26.  D-290544 +RJ (punainen yllä/sininen alla) 
    Rengastus 7.7.2016 Kolari, koiraspoikanen
    Luettu  27.9.2016 TANSKA Syddmark 
    2 kuukautta  20 päivää      1564 km SW.

27.  D-290548 +RP (punainen yllä/sininen alla)
    Rengastus 9.7.2016 Kittilä, naaraspoikanen
    Löydetty kuolleena 18.4.2017 HOLLANTI Friesland
    9 kuukautta  9 päivää        1884 km SW.

28.  D-290550 +RT (punainen yllä/sininen alla)
    Rengastus 11.7.2016 Kolari, koiraspoikanen
    Löydetty kuolleena 18.9.2016 NORJA  Svene
    2 kuukautta  7 päivää       1097 km SW.

29.  D-236321 
    Rengastus 10.7.2006 Kolari, koiraspoikanen
    Löydetty kuolleena  10.3.2016 HOLLANTI Gelderland 
    9 vuotta  8 kuukautta      1800km SW.

30.  D-260882 +39 (punainen)
    Rengastus 4.7.2014 Kolari, poikanen
    Vain renkaat löytyneet 1.5.2016 SAKSA Niedersachsen
     1 vuosi  9 kuukautta  28 päivää     1771 km SW.

31.  D-261154 +SC (sininen)
     Rengastus 12.7.2008 Kolari, naaraspoikanen
     Löydetty kuolleena 19.2.2017  RUOTSI Trelleborgin satama
     8 vuotta  7 kuukautta  7 päivää      1441 km SSW.

32.  D-260099 +. H5 (punainen)
      Rengastus 4.7.2010 Rovaniemi pesäpoikasena suolla.
      Värirengas luettu 26.1.2017 TANSKA Midtjylland
      6 vuotta  6 kuukautta  22 päivää.      1459 km SW.

33.  D-260334 + L2 (sininen yllä/punainen alla)
      Rengastus 1.7.2011 Muonio,  koiraspoikanen
      Saanut ruhjevamman 11.2.2017  SAKSA  Elsfleth, otettu hoitolaan.
      5 vuotta  7 kuukautta  10 päivää.      1792 km SW.

34.  D-260875 + LY (sininen)
       Rengastus 15.7.2013 Kolari, koiraspoikanen
       Löydetty kuolleena 28.8.2017 SUOMI Tornio Kalkkimaa
       4 vuotta  1 kuukausi   13 päivää.     163 km S.


Kittiläläinen haukkanuorukainen  lähdössä vaaralliseen maailmaan.



1 kommentti:

  1. Rovaniemen Harjulammella istui seipään nokassa 2.5.2018 muuttohaukka, jolla oli värirenkaat. Vasemmassa jalassa oli tummat, mahdollisesti tummansiniset renkaat. Ylemmässä ehkä kirjain C. Oikeassa jalassa näytti olevan kuparinpunainen rengas. Valitettavasti 60x suurennos ei riittänyt irrottamaan tarkempaa infoa renkaista.

    VastaaPoista