torstai 12. helmikuuta 2015

Kuukkelien renkaat

Lintujen rengastus on osa Helsingin Yliopiston Eläinmuseon tutkimustoimintaa. Rengastustoimisto huolehtii renkaiden jakelusta rengastajille ja kertyvän tiedon käsittelystä. Lintujen merkintä on alkanut yli 100 vuotta sitten, v.1913. Aktiivisia rengastusluvan haltijoita on nykyään noin 600. Lapin suojelualueilla rengastukseen tarvitaan lisäksi erillinen lupa Metsähallitukselta.

Kuukkelien rengastus Suomessa

Vuoden 2015 alussa koko maassa on rengastettu 6125 kuukkelia. Ensimmäinen kuukkeli on kihlattu vasta niinkin myöhään kuin v.1954. Mittavaa toiminta on nykyään kolmella alueella: Kuusamo, Suupohja ja Ylläs. Samoissa paikoissa on myös historiallisesti eniten merkitty kuukkeleita. Suomen kunnista Kuusamossa on ennätysmäärä rengastuksia (1221).
Kolme rengastajaa on urakoinut yhteensä 55% kaikista Suomen kuukkelirengastuksista:
  • Pekka Peltoniemi 1417 (Ylläs)
  • Bo-Göran Lillandt 1300 (Suupohja, Kuusamo)
  • Jukka Matero 680 (Kuusamo, Liperi)    
Eniten pesäpoikasrengastuksia näistä on J. Materolla (184), B.-G. Lillandtillakin yli 100.
Aikuisrengastuksia neljänneksi eniten on kertynyt Kuusamon tutkimusperinteiden jatkajalle, Pia Rännäselle : 411 , joista lukurenkailla merkittyjä on 57. Materolla ei ollut vielä värillisiä renkaita käytössään (tutkimusvuosina 1989-2007). Kolmanneksi eniten  kuukkeleita lukurenkaisiin on laittanut Suupohjan rengastusten jatkaja Ismo Nousiainen, 111 lintua.

Metallirenkaat

Ylläksen kuukkeleilla on Eläinmuseon alumiininen metallirengas vasemmassa nilkassaan. Sen juokseva numero on niin pienikokoinen, että lukeminen onnistuu vain linnun ollessa kädessä. Numerosarjan alussa  on tunnus A, mikä kertoo renkaan koon. Tutkimuksen alussa laitoin 150 kuukkelille B-koon renkaat, ne olivat turhan väljiä, A on sopivampi koko.

Pelkillä metallirenkailla merkityistä paikkalinnuista kertyy niukasti tietoja. Kuolleina kuukkeleita ei juuri löydy (kaksi lintua 1400:sta Ylläksellä). Alumiinirenkaita tapaa lähinnä vain samalla alueella kuin missä merkkaus on tehty. Käytännössä rengastaja joutuisi itse ottamaan kuukkelit kiinni vuosittain samalta paikalta, jos mielii niistä kontrolleja saada. Muuten havainnot jäävät lähes nollaan.

Lukurenkaat

Lukurengastuksen Suomessa aloitti Risto Juvaste lokeilla v. 1993. Renkaissa on kirjain-numeroyhdistelmä aina samalla väripohjalla. Osalle lintulajeja on käytössä värirenkaita, niiden lukeminen vaatii värien järjestyksen tarkkaa kirjaamista, usein molemmista jaloista. Kotkille ja muuttohaukoille laitetaan luku- ja värirenkaiden yhdistelmää, jossa kirjain-numerotunnus on yksilöllinen ja renkaan väri kertoo rengastusvuoden.
Risto Juvaste valmistaa itse Suomen (ja maailmalle myös) muoviset lukurenkaat. Niiden laatu on huippuluokkaa: yhtään renkaan irtoamista en ole tavannut ja numeroiden luettavuus ei ole yhdeksän vuoden seurannassa muuttunut.
Lukurengastuksen ansiosta kuukkelien kontrollit ovat nopeasti kymmenkertaistuneet noussen tuhansiin tapaamisiin. Rengas on helppo kiikaroida tai valokuvata 5-10 metrin etäisyydeltä. Kesyltä yksilöltä tunnukset näkyvät parin metrin päästä ilman optiikkaa.
Ylläksellä keltainen rengas on pääsääntöisesti linnun oikeassa nilkassa.

P-sarja

Kuukkelien lukurengastus Suomessa alkoi v.2006 Ylläksellä. Ensimmäiset renkaat Risto Juvaste kaiversi P-tunnuksella (P niin kuin Pekka). Rengas P01 on laitettu Äkäslompolon Niliojalla, P99 omalla mökilläni Ylläsjärvellä.
Riston tekemä värivalinta on loistava: parempaa ei voi helppolukuisuuden kannalta olla kuin musta tunnus keltaisella pohjalla!
Viime vuodesta lähtien käytössä on ollut koodeja, joissa kahden kirjaimen välistä löytyy yksi numero, esim. A2N.


Juvasteen renkaita  lähdössä jakeluun syksyä 2014 varten
Aivan ensimmäisille kuukkeleilleni ei vielä ollut lukurenkaita, mutta olen lisännyt sen niille uuden tapaamisen myötä. Kyse on tällaisesta linnusta, jos lukurengas onkin vasemmassa jalassa.
Jo varhain Suupohjan kuukkelitutkimuksessa B.-G. Lillandt on käyttänyt itse hankkimiaan väriliuskarenkaita kuukkelien tunnistusta helpottamaan. Ongelmana niissä on ollut värien irtoaminen, mikä osittaisenakin johtaa tulkinnan vaikeuteen. Näiden värirenkaiden tietoja ei ole Eläinmuseon Rengastustoimiston käytössä, mikä haittaa nykyisin kontrollien saamista. Tosin noista linnuista viimeiset ovat pian tulossa elinkaarensa päähän.

Lukurenkaiden kiinnitys

Pieni rullalle kierretty muovirengas halkeaa, jos sitä yrittää sellaisenaan avata. Renkaan saa kuumalla vedellä joustavaksi  parin sekunnin ajaksi, jolloin sen ehtii sujauttaa linnun jalkaan. Rulla painetaan kiinni ja sauma liimataan erikoisliimalla. Kovalla pakkasella liima ei toimi kunnolla, silloin kannattaa rengastusta välttää. Tosin olen kontrolloinut muutamia renkaita, joissa limittäiset muovipinnat saumassa ovat olleet liikkuvia (ilman liimautumista siis), mutta renkaat eivät silti ole auenneet.

Renkaan tunnukset luetaan aina alhaalta ylöspäin, linnun varpaiden puolen kirjain ensin. Sitten näkyy kaksi numeroa tai uusimmissa renkaissa numero ja kirjain. Pari kertaa olen tohkeissani pujottanut renkaan väärinpäin, mutta ongelmaa tulkintaan onneksi juuri niissä tunnuksissa ei syntynyt.

Nyt jaossa olevia tunnuksia toivottavasti joku lukee vielä vuonna 2030. Renkaiden kestävyyttä ei tarvitse epäillä, kunhan joku kuukkeleista jaksaa sinne asti sinnitellä. Ja ihmiset vielä silloin ulkoilla.

7 kommenttia:

  1. Hei. Kuvasimme kahvikeitaalla 23.3. Kuukkelin jolla on rengas UP5 keltaisella pohjalla. Onko tietoa tästä veijarista? Kiitos Heimo ja Henri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos havainnosta! On tuttu lintu. Jos ilmoitatte rengastustoimistoon (esim sähköinen lomake), niin saatte listauksen linnun historiasta, kaikista aikaisemmista tapaamisista.
      terv pekka

      Poista
  2. Kuukkeli A1U kävi 13.2.2021 syömässä tarjoamiamme rusinoita Ylläksen länsipuolen näköalapysäkillä.

    VastaaPoista
  3. Hei! Kiersimme Olosta 11.3.2022. Kahvitellessamme ympärillä pyöri useampi kuukkeli keltainen rengas oikeassa nilkassa. Pitivät Fazerin suklaasta...terv Tuula ja Kari

    VastaaPoista
  4. Keiteleellä käy kaksi kuukkelia takapihallani evästämässä, toisella on oikeassa jalassa valkoinen pitkähkö rengas. Ovat vielä sen verran arkoja, etten ole saanut kädeltä syömään, joten tunnistetta en ole vielä nähnyt. Onko tällaisia renkaita käytetty kuukkelilla miten yleisesti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukurenkaita on olemassa vain keltaisia. Kyseessä lienee alumiinin värinen metallirengas, se on perusrengas jokaiselle rengastetulle kuukkelille. Sen numeroja ei pysty lukemaan kuin lintu kädessä. Terv Pekka

      Poista