Tuorein ikäennätys
Kuukkeli J78 löytyi tänäänkin Muonion Äkässaivon kodalta. Se on nyt Suomen vanhin. Ikää rengastushetkestä on kertynyt 15 vuotta 11 kuukautta ja 2 päivää. Maailman vanhin kuukkeli on norjalainen, sen ikä vastaavasti oli 16 v 1kk. Itse asiassa J78 saattaa olla sitäkin iäkkäämpi, rengastin sen nimittäin vanhana lintuna 24.9.2009. Kuukkeli elää jo vähintään 18. kalenterivuottaan. Se on koiras ja sillä on vanhukselle ominaiset valkoiset silmänympärykset. Sen pari on 6-vuotias naaras. Nyt niillä oli peräti kaksi tämän vuoden poikasta mukanaan. Kuten muistissa: kuukkelipari kuljettaa tähän aikaan vuodesta vain yhtä poikasta mukanaan, joskus kahta, ei koskaan enempää.
Luulin jo viime vuonna J78 hävinneen, kun se ei sattunut enää samanaikaisesti kodalle. Turistit kuvasivat sen keväällä 2025 ja siitä tuli ilmoitus rengastustoimistoon. Siksi osasin etsiä sitä vielä panostusta lisäten. Vasta kolmannella käynnillä tälle syksylle tämä neljän kuukkelin ryhmä tuli paikalle. Sitä ennen samalta mäntykankaalta löytyi kaksi muuta seuruetta, joissa oli neljä ja kolme kuukkelia, enimmäkseen vanhoja tuttuja, värirengastettuja. Kaikkiaan kodalla saattaa nyt käydä siis 11 kuukkelia.
Pakko on käydä saivolla vielä syyskuussa, kun J78 saavuttaa 16 vuoden iän. Ja sitten vielä lokakuussa, josko se silloin valloittaisi virallisesti maailman vanhimman tittelin.