Kuukkelin rasvaruokinta

Kuukkeli syö mielellään kaikki ihmisiltä yli jääneet ruuantähteet. Närhen ja harakan avustuksella tarjottu ruoka yleensä loppuu nopeasti. Jos haluat kuukkelista vakituisen ruokintapaikan asiakkaan, on kätevintä käyttää rasvaa. Sitä eivät linnut pysty viemään saman tien pois, vaan etenkin talvella talipötkö riittää jopa useaksi viikoksi.

Mitä rasvaa

Syksyllä elo-lokakuussa olen tutkimuksessa käyttänyt kasvisrasvasekoitusta:  Raision Sunnuntai munkinpaistorasvaa. Se sisältää kookos-, palmu- ja rypsiöljyjä,  rasvaa 100% ilman mitään lisäaineita. Sopiva kiinteys on sen etu, vastaavat muut tuotteet sulavat auringon  lämmössä liian helposti. Valkoinen väri on myös etu, näkyy kauas syksyisessä metsässä. Hintakehitys tuotteella on ollut ikävä. Sitä sai v. 2006 tarjouksesta yhdellä eurolla paketin (500 g), nyt kilohinta on 5.18 - 6.10 kaupasta riippuen.
Talvella kannattaa käyttää esim. Tintin rasvasiemensekoitusta. Sen kilohinta on 4.19 euroa. Mukana on sopiva verkkopussi, johon pötkön voi sujauttaa. Muovinen verkko sopii vain pihapiirissä käytettäväksi( myöhemmin esittämistäni syistä). Rasvan mukana olevia auringonkukan siemeniä kuukkeli ei syö, mutta talvella tangolla käy aina muita lintuja, joten ne eivät hukkaan mene. Varhaissyksyllä kuukkeli on usein ainoa rasvaa hyödyntävä lintu, munkinpaistorasvaa silloin suosittelen.

Rasva tutkimuskäytössä

Rasvaruokinta on tehokas tapa saada kuukkelit esiin metsän kätköistä. Tutkimuksen tarkoitus ei ole ruokkia kuukkeleita muutamaa vakiopaikkaa lukuunottamatta.  Riittää niiden houkuttelu esiin kerran vuodessa kullakin tutkimuspisteellä. Näitä paikkoja on kertynyt seurattavaksi noin 120.  Rasvaa siis kuluu kaudessa 60 kg?  Ei sentään. Noin 10 kg on riittänyt hyvin. Selitän kohta tarkemmin.

Tutkimuspisteet

Syksyllä 2006 aloin jakaa rasvaa teiden varsille noin kilometrin välein riippumatta metsän laadusta.  Maastokohdat,  joissa kuukkeleita näkyi tai olin joskus tavannut, tulivat järjestään myös mukaan. Näin monin paikoin rasvapisteitä on jopa 500m:n välein. Silti pääsääntöisesti kuukkeliseurue käyttää vain yhtä paikkaa. Vain parissa kohteessa  rasva on jäänyt koskemattomaksi, vaikka kuukkeleita lähellä liikkuu.  Kaikki linnut eivät opi tarjotun ruuan käyttäjiksi.
Talvisin kuukkelikontrollit ja rengastukset siirtyvät Ylläksen alueen laajaan latuverkostoon. Taukopaikoilla rasvaruokintaa ei tarvita, linnut ovat paikalla muutenkin turistien eväitä pyytämässä.

Merkkausnauhat

Alusta pitäen olen kouluttanut kuukkelit tunnistamaan ruokintapaikat. Jokaisella ruokintaverkolla on paperinen merkkausnauha, punainen ja keltainen, noin 30 cm suikaleet. Uteliaana lintuna kuukkeli tutkii kaikkea uutta ja liehuvat nauhat herättävät sen huomion. Kerran opittuaan merkkauksen lupaavan ruokaa, se varmasti tutkii kaikki nauhat niitä nähdessään. Usein linnut löytävät uudet ruokintani käsittämättömän nopeasti. Selitys löytyy,  kun yhdellä niistä on ennestään lukurengas: se tunnisti opasteet ja toi muut paikalle. Käytäntö lisää mahdollisuutta tavoittaa uudelle reviirille asettuneet nuoret kuukkelit.

Tali metalliverkkoon

Loppukesästä ja alkusyksystä rasva ei yleensä kiinnosta muita eläimiä, muuta ruokaa on vielä hyvin tarjolla. Silloin muovinen verkkopussi toimii riittävän hyvin rasvan annostelussa. Talven alkaessa tilanne muuttuu. Kettu kiinnostuu helposta ruokapalasta. Se haistaa talin kaukaa. Pohjasta auki revitty, tyhjätty verkko on useimmiten ketun tekosia.  Myös korpit pystyvät tekemään saman, joskus harakkakin, närhi harvemmin.  Kettu tyhjää pussin aina uudestaan ja on yllättävän taitava kiipeilemään puissa. Puun hajustaminen ei nälkäistä kettua pidättele. Metalliverkko rasvan suojaksi auttaa täysin lintuja vastaan, mutta toisinaan kettu puree silloinkin pohjan auki.

Rasvan annostelu ja säästely

Puolen kilon kasvisrasvapaketista saa jaettua 3 tai 4 annosta verkkoihin. Se riittää viikonlopun tarpeisiin: perjantai-iltana jako, rengastukset lauantaina ja sunnuntaina. Kuukkeli tarkastaa paikan kerran vuorokaudessa läpi kesän ja syksyn. Yhteen viikonloppuun ei kannata ladata 10 verkkoa enempää, niitä ei muuten ehdi kunnolla käydä läpi. Liian pientä rasvapalaa ei kannata laittaa: jos ruoka on verkosta loppunut,  linnut tulevat paikalle uudelleen usein vasta seuraavana aamuna.  Ongelmana ajankäytössä on osua yhtä aikaa ruokinnalle kuukkelien kanssa. Aikaa menee odotteluun.

Vanhoilla tutkimuspisteillä vihellän kuukkelit paikalle, jolloin rasvaa ei kulu ollenkaan. Tämä onnistuu vain noin joka neljännellä paikalla, sattumanvaraisesti vuosittain eri reviireillä.  Kun renkaalliset on luettu ja renkaattomat kihlattu, voi vakiintuneella paikalla rasvapalan ottaa mukaan ja käyttää seuraavaan paikkaan. Uudehkolla pisteellä jätän sen syötäväksi, jotta linnut oppivat paikan.

Muut linnut rasvaa syömässä

Närhi on syksyllä yleisin kuukkelin seuralainen rasvaruokinnalla. Sen isomman nokanjäljen oppii pian erottamaan pehmeästä kasvisrasvasta. Taliin pitää tulla myös kuukkelin tekemiä koloja, ennen kuin niitä kannattaa jäädä odottamaan. Riesaksi asti närhistä ei ruokinnoilla ole. Lopulta vain muutamat närhet ovat oppineet syömään rasvaa  kesällä ja alkusyksyllä. Makkarasyötillä kuukkeleita pyydystettäessä närhet ovat ahnaasti kärkkymässä osuuttaan. Olen tutkimuksen ohessa rengastanut 133 närheä ruokintapaikoilta.

Harakka on varovainen lintu. Yleisyyteensä nähden se on harvinainen rasvarosvo. Ilmeisesti se luontaisesti pelkää verkkoa nauhoineen,  epäilee sitä ansaksi.  Usein on hankala tunnistaa kävijä,  jos se on harakka:  verkko on aina tyhjä eikä lintu näyttäydy eikä tule paikalle ihmisen ollessa läsnä, vaikka ruokaa lisää. Joskus on kokonainen päivä mennyt turhaan odotteluun, kun olen luullut kuukkelien olleen asialla.

Korpit tyhjentävät samoin hyvin harvoin rasvapusseja. Ilmeisesti harakan tapaan varovaisuus  on syynä. Tarkkanäköisinä lintuina niiltä ei voi jäädä ruokinnat huomaamatta. Korppi repii verkon kyljen auki ja vie koko rasvapalan pois kerralla.

Käpytikka  on yleinen rasvalla kävijä. Sen nokanjälki näyttää samalta kuin kuukkelilla, mutta muuten se on helppo erottaa:  nokkaisuja on vain muutamia ja ne ovat  aina rasvapalan alapinnalla.

Tiaisten hennot nokanjäljet rasvassa tunnistaa helposti. Tali-, hömö- ja lapintiainen ovat yleisimmät lajit. Niiden into syödä rasvaa riippuu ilman lämpötilasta. Pitkinä kylminä sadekausina jo elo-syyskuussa tiaiset saattavat kerääntyä ruokinnalle. Joskus iso parvi voi nopeasti kuluttaa verkon tyhjäksi, jolloin joutuu arvuuttelemaan, onko paikalla vielä ollut kuukkeleita.

Tutkimuksen kattavuudesta

Rasvalla saa hyvin tehokkaasti ja kattavasti lähes kaikki kuukkelit tutkimuksen piiriin.  Näin teoriassa, mutta käytännössä tulee äkkiä ongelmia vastaan. Kohteiden lisääntyessä joutuu tinkimään ajankäytöstä per tutkimuspiste. Läpi talven jatkuvilla ruokinnoilla näkee, miten siellä käy useita eri kuukkeliryhmiä.
Samoin varmaan kävisi useimmilla paikoilla, jos ruokinta olisi jatkuvaa. Nyt on ollut tyytyminen yhteen tavoitettuun seurueeseen ja sitten olen jo kiirehtinyt seuraavalle pisteelle. Tutkimuksen 10 vuoden kesto paikkaa puutetta osaksi: jonakin vuonna osuu se harvemmin ruokinnalla käyväkin kuukkeliryhmä kohdalle.

P.S.  Kuten tarkkaavainen lukija huomaa, vältän tietoisesti käyttämästä sanaa "kuukkeliperhe". Siihen on syynsä, joihin palaan erikseen omassa kirjoitelmassaan myöhemmin tänä vuonna.





,